Itse muikkuja tulee tehtyä harvoin. Liian harvoin. Tämä siksi, että olen pitänyt niitä vaivalloisina valmistaa vain omiksi / perheen tarpeiksi. Lisäksi muikut eivät minun vieheisiin tartu, joten järvikalaksi muikku on minulle liian vaikea pyydettävä.
Nyt saalistin Heinolan passilla uineet muikut K -Market Ahtialan matalikolta neljän euron kilohinnalla. Reilun puolen kilon perkaamiseen kului amatöörimäisesti puuhastellen noin kymmenen minuuttia. Ei siis yhtään kauempaa. Kalanhajun poistuminen käsistä saattaa tosin viedä pari vuorokautta.
Perkaamisen jälkeen huuhtelin kalat kylmässä vedessä, lähinnä irtosuomujen poistamiseksi. Jotkut tätä kieltää tekemästä, mutta en siitä kokenut makuun vaikuttavaa haittaa olevan. Juuri ennen paistamista kastoin kalat maitoon ja pyörittelin seoksessa, jossa oli ruisjauhoja, suolaa ja valkopippuria.
Kelloa en katsonut, mutta vanhan kansan oppeja mukaillen pidin kaloja mieluummin pitkään, kuin vähän aikaa pannulla, kerran suurinpiirtein paiston puolivälissä kääntäen.
Ajankohta muikkujen paistamiselle ei ole aivan optimaalinen, koska ne rupeavan olemaan jo hieman suuria. Pari kuukautta sitten olisi ollut parempi. Kuitenkin, kun muikut paistaa kypsäksi, ne pysyvät hyvin koossa, mutta selkäruoto irtoaa syödessä itsestään. Ruokailu on siis helppoa ja maku mitä mainioin.
Ihan pikaruokaa muikut ei ole. Perkaamiseen ja muuhun esivalmisteluun meni reilu vartti ja paistamiseen toinen saman verran. Syöminen tuli kompensoivasti hoidettua hotkimalla.
Muikkuveden äärellä lapsuuden kesät ja viikonloppuisin muutkin ajat viettäneenä näen äärettömän pahoja virheitä. En keksi miten puolen kilon korjaamiseen saa menemään kymmentä minuuttia. Sehän menee niin että peukalo sivulta kiduksesta sisään ja suolet ulos. Pään pitää jäädä jäljelle. Syödessä taas muikku työnnetään suuhun pää edellä eikä mitään ruotoja jää jäljelle, koska ne syödään. Jos tämä ei onnistu, on ostettu liian isoja muikkuja, joiden ainoa ja lopullisen oikea käsittelytapa on keittää perunoiden päällä.
VastaaPoista