keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Alkuviikon arkilounaat

Kiirettä pitää, mutta siinä määrin kotioloissa, että edes lounaalle ei ehdi poistua. Pitää siis kokata itse teemalla vartissa valmiiksi ja kiireellä kitaan



Porsaanfile löytyi lähimarketin alennuksesta viikonlopun jäljiltä. Valmistuksessa yksinkertaisuus vietiin äärimmilleen. Ruskistuksen jälkeen purkki kermaa pannuun ja Oliivipuuhuhmareessa murskatut viherpippurit saivat luvan toimia ainoana mausteena suolan lisäksi. Toimii.



Katkarapusalaatin valmistamiseen meni esipuheen varttia kauemmin, sillä munat oli pakko keittää koviksi ennen viipalointia. Salaatti on suoraan marketin pakkauksesta. Valitettavasti sen myös maistoi.



Hassua, että lähes täydestä jääkaapista ei löydä mitään lounaan raaka-aineeksi kelpaavaa. Kriteerinä oli se, että lounaalla pitää syödä lihaa, kalaa, tai kanaa. Jälkimmäistä oli sentään pakastimessa. Eli maustamattomat esikypsennetyt siivet täydellä teholla uuniin kunnes ensin sulavat ja sitten hieman palavat pinnasta. Sen jälkeen rajuhko pyöritys Siipiweikkojen kastikkeessa ja lautaselle. Hyvää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti