Eksoottinen lounasbuffet Mustamäki, Tallinna

Työpaikkaneuvottelut veivät pikavisiitille Viroon. Korruptiolounas tuli nautittua Mustamäen uudella ostoskeskuksella. Mustamäki tunnetaan edelleen parhaiten torista, vaikka aika ja elintaso ajoi siitä ohi jo parisenkymmentä vuotta sitten. Nykyäänkin Mustamäellä on monipuolisia ostosmahdollisuuksia kohtuullisempaan hintaan kun ydinkeskustassa, tai kaikkein kirkkaimmin valoin koristelluissa ostoskeskuksissa. Myös lounasruokapaikkoja Neuvostoaikaan rakennetusta lähiöstä löytyy runsaasti. Ne toki sijaitsevat ainakin pääasiallisesti tällä vuosituhannella rakennetuissa, ihan viihtyisissä ostareissa. Puitteet on siis paremmat, kuin vaikka Itä - Helsingin ostareissa, mutta hintataso selvästi, joskaan ei kohtuuttomasti matalampi.

Valitettavasti sohlasin muistiinpanojeni kanssa ravintolan nimen suhteen. Pelkkää mainosta tekstini ei ole, joten ehkä ingonito status ei haittaa. Lounasravintolan kattaus oli eksoottinen. Tarjolla oli joko slaavilaisen keittiön keittoja, tai Aasialaisen keittiön normaali kattaus. Vaikutti etukäteen lupaavalta, sillä kyseessä on kaksi eniten pitämääni keittiötä.

Valitettavasti Seljanka kuului lajissaan huonoimpaan neljännekseen. Monilihainen se oli kuten piti, mutta eniten lihaa edusti pinnaltaan paistamattomat nakinpalat. Paprikaa ja Oliiveja oli riittävästi.

Aasian buffeeta kuvaa parhaiten ainakin minun mielikuville 90 - luvun lopun ensimmäisen aallon kinkkibuffat, joissa kaikki kalasta, kanasta, tai naudasta oli maustettu jonkinsortin sweet and sour - tyyliin. Valikoimaa oli hyvin mutta kenties paine edulliseen myyntihintaan vei resurssit laadun ja monipuolisuuden kehittämiseltä

Kiva oli käydä, vaikutti lupaavalta, mutta seuraavaa kertaa ei taida tulla. Niin se hinta keittobuffalle olisi ollut 4 euroa, kiinalaiselle 6 ja valitsemalleni kombolle 7 euroa.

Helppo Oktoberfestkattaus

Parasta saksalaisessa ruoassa on bratwurstit ja bretselit. Molemmat sopivat hyvin lokakuiseen Oktoberfest teemaan. Nykyään Oktoberfest tunnetaan olutjuhlana, mutta alun perin juhlassa ei saanut alkoholia edes nauttia. Kansanjuhlalla ja oluella on kuitenkin vahva yhteys. Esimerkiksi Saku olut aloitti menestyskulkunsa aikanaan Tallinnan maatalousnäyttelystä.

Bretselit hain laiskuuttani Lidlin paistotiskiltä. Bratwurtit K –Supermarketin uutuusosastolta. Hapankaalia en hakenut mistään. Se olisi kyllä perinteisesti kuulunut oheen, mutta ainakin lasten lautasille asteltuna se olisi myös jäänyt sinne. Colechaw –salaatissa on kaalia paljon maistuvammassa muodossa, joten sitä lisäkkeeksi.

Makkaran laitoin pannulle kovin odotuksin, sillä Kivikylän tuotteisiin on harvoin joutunut pettymään. Tällä kertaa pieni pettymys oli paistosuositus. Mielestäni ehdotettu 7 – 10 minuuttia miedolla lämmöllä ei riitä, vaan toteutunut paistoaika oli noin vartin mittainen. Ehkä makkarat olisivat kypsyneet jo aiemminkin, mutta ainakin ne kestivät minun pitkän kaavan mukaisen lämmittämisen. Maku oli positiivinen yllätys. Porin torigrillin 80 – luvun bratwursteja ei voita mikään, mutta tämän vuosituhannen eliittiä nämä olivat. Niin ja sen torigrillin paikalla palvelee nykyään Hesburger.

Currykastikkeita on valmiina myynnissä, mutta ne eivät ole minua miellyttäneet. Siksi ratkaisuna oli maustaa valmismajoneesi itse teemaan sopivaksi. Eli valmiiseen perusmajoneesiin kurkumaa, mustapippuria ja chiliä, sekä koemaistamisen jälkeen vielä hieman chiliä lisää. Saksalaisempaa makua saa etsiä. Rakenne oli perintestä saksalaista currykastiketta kompaktimpaa, mutta se vaan helpotti ateriointia.

Sen verran olut kuuluu perheillalliselle tässä teemassa, että kaivoin jääkaapin perukoilta viime kesän 

saksalaisvieraiden tuliaisen, olutketsupin. Lisäksi pilkoin lautaselle makua antamaan punasipulia, jonka annoin marinoitua puolisen tuntia punaviinietikassa. Pehmensi makua sopivasti. Jos tarkkaan katsoo ensimmäistä kuvaa, niin lautasella on myös knöödeli, joka lienee suomennettuna perunamyky. Jonkinlainen perunaraasteen ja erikeepperin sekoitus, jollaisen teeman innoittamana ostin toisena vuonna peräkkäin, kun arvelin että olisin saattanut itse aiheuttaa edellisellä kerralla maun ja koostumuksen epäonnistumisen, mutta kahta kertaa peräkkäin ei voi perunan keittämisessä epäonnistua. Tuote  vaan on huono.

Kalapuikkopäivitys

Fine Diningista, tai huikeista kulinarisista elämyksistä kiinnostuneet voi jo lopettaa lukemisen. Halusin kuitenkin kirjoittaa, koska mielestäni tämäkin tarina mahtuu bittiavaruuteen.

Milloin minä voin kokata sitä ruokaa, mitä eniten haluan, kysyin aamiaisen jälkeen tuore ekaluokkalainen. Helppo olisi vastata ensi viikolla, tai katsotaan sitten joskus. Kuitenkin, jos aikaa ei nyt järjestä, niin mahdollisuutta ei myöhemmin ehkä tule - ainakaan helposti, jos yhteyden päästää katoamaan.

Siis lauantailounaan menu on kalapuikkoja.

Perunoita kiehumaan ja uuni esilämpenemään. Koskaan ennen ei meidän taloudessa ole aseteltu kalapuikkoja uunipellille samalla huolellisuudella. Pelti uuniin ja lisäkkeen, palsternakalla höystetyn porkkanaraasteen tekoon.

Kovalla sitkeydellä ja kolmella punaista kosteusvauriota lopputuotteelle aiheuttamattomalla nirhaumalla selvittiin maaliin. Sai auttaa samaa raastinta samanaikaisesti päätypuolelta käyttäen, mutta pääkokista ei ollut epäselvyyttä.

Kastike tehtiin kermaviiliin. Nostin tarjoiluastian viereen valmiiksi tillin, sitruunamehun, chilijauheen ja suolan, sekä paprikan. Kehoitin varovaisuuteen sitruunan ja chilin kanssa. Muuten en prosessia seurannut. Varauduin paikkailemaan salaa koemaistamisen jälkeen, mutta en katsonut kuitenkaan aiheelliseksi. Vähintään Taffel - tasoisen onnistumisen vahvistivat ruokapöydässä isosisarukset kysymyksellä: Mistä pussista tämä dippi on tehty?

Kalapuikkoja ei tietenkään saanut nostaa suoraan pelliltä lautaselle, vaan ne siirretttiin pieteetillä tarjoiluastiana toimivaan uunivuokaan - yksi kerrallaan.

Niin siihen alun fine diningiin. Kauniimpia kattauksia näkee varmasti usein, mutta se vilpittömän onnistumisen ilon määrä perhelounaalla oli upea myötäelää. Vielä kun jaksaisi ja osaisi nähdä nämä mahdollisuudet useammin.

Kokeileva kanakastike ja sitruunarucolaa

Voin tehdä iltaruoan, jos saan tehdä ihan sellaisen, kuin itse haluan. Lupaava kommentti perheen varhaiteiniltä. Tarkoittaa sitä, että minulle jäi kuljettajan ja maksajan rooli kauppareissulle.

Kanakastikkeen hauduttelu keittiössä kesti 45 minuuttia, joten jonkinsorttisesta hifistelystä oli kyse. Kastikkeeseen tuli kotimaista kanaa, pakastepapuja kaukoidästä, tuoreen sadon retiisejä, cashew pähkinöitä ja Floran currykermaa. Metodi kastikkeen tekoon jäi pimentoon, mutta valitut ainesosat sopivat yhteen toistensa kanssa. Kastikkeen koko tulisuus ei todennäköisesti tullut valmiscurrystä, joten todennäköisesti maustehyllyt chileihin oli kuroteltu.

Tähän aikaan vuodesta rucola on usein melko mautonta. Sitruuna raikasti kuitenkin nuutuneet lehdykät niin hyvin, että rupean käyttämään sitä myös itse jatkossa. Lisäksi salaattiin oli lisätty hieman suolaa ja pippuria.

Huomenna olisi tarkoitus ehtiä keittiöön jo kokkausvaiheessa.

Ravikuninkaallinen Stroganoff

  

                 

Stroganoff löytyy monien Slaavilaisten ravintoloiden listoilta. Erittäin usein ne on nimetty jonkin 1800 – luvulla Venäjää hallinneen suurmiehen mukaan. Näin on erityisesti Venäjällä ja Baltiassa. Vastaavien nimien käyttö Suomessa tuntuisi oudolta. Minä käytin omassa versiossani naudan sijasta hevosen paistia, joten olkoon ruoka sitten Ravikuninkaallinen Stroganoff. Hevosenliha oli kotimaista, mutta tuskin kaviourilla kovin menestynyttä. Hevoset ovat kuitenkin usein ainakin jotain sukua suurkilpailujen voittajille, joten nimi voi olla jopa lähellä totuutta, tai sitten ei.

Idea syntyi, kun löysin Heinolan maatilatorilta myynnistä hyvän näköistä ja ihan edullista hevosen paahtopaistia. Nuukana miehenä ostin lihaa kuitenkin niin pienen palan, että siitä olisi paistamisen jälkeen ollut hankala leikata siivuja Cavallo Tonnatoon, joten ruokalistalle nousi Stroganoff.

Pitkään padassa haudutetut ruoat ovat kiitollisia valmistaa. Aika tasoittaa kokin pienet virheet ja lopputulos on usein hyvä. Nyt liha oli pitkään pöydällä lämpenemässä ennen leikkaamista. Pinta paloille otettiin runsaassa voissa kovalla lämmöllä, jonka jälkeen lisäsin sipulit ja vehnäjauhot. Tämän jälkeen pataan meni perinteisiä, tavallisia mausteita (mustapippuri, paprikajauhe ja suola). Lisäksi hillosipuleita, pikkupurkki tomaattipyreetä ja vettä, sekä hieman yli tunniksi hautumaan. Vähempikin olisi voinut riittää, mutta päätin käydä kaupungilla tässä välissä.

Perunat kiehumaan ja niiden lähes kypsyttyä Stroganoffin joukkoon pari pikkupurkkia smetanaa jakolme ruokalusikallista kurkkusalaattia.

Minun mielestä tämä oli parempaa, kuin ravintoloiden tarjoamat naudanpaistista tehdyt vertailuannokset. Hevosenliha on edelleen aliarvostettu ruoka, vaikka jopa hevosurheilun kattojärjestö Hippos taannoin kampanjoi teemalla syökää hevosta.

Nyyh -töpossu

Ei tässä nyt aivan kyyneleitä ruveta vuodettamaan, mutta kyllähän se vit - no harmittaa, kun jotakin ei osaa. Edellinen yritys valmistaa nyhtöpossua päätyi välttävään lopputulokseen. Sianniska maistui hyvältä, mutta ei ollut lähelläkään oikeaa koostumusta. Nyt kävi toisinpäin.

Reilun parin kilon niskapala oli alunperin tuotu Virosta laivalla, joten kylmäketju ei välttämättä ollut katkeamaton ennen kotona tapahtunutta pakastamista. Tällä tuskin oli heikentävää vaikutusta, mutta selittelee ne urheilijatkin.

Sulatuksen jälkeen pyörittelin ja uitin lihaa jonkin aikaa mausteöljyssä, eli jonkinlaisessa marinadin tapaisessa. Sen jälkeen pintamaustoin runsaasti. Mausteina oli valkosipulijauhetta, paprikaa, valkopippuria ja suolaa.

Sen jälkeen tapahtui se ainoa oikea toimenpide. Uuniin 125 asteelle noin 7 tunniksi. Aika oli riittävä kypsentämään lihan ylikypsäksi. Netissä lukee miedompia lämpötiloja, mutta  minä en yhden yön odotuksella ole saanut possua matalammissa lämpötiloissa ylikypsäksi.

Nyt lopputulos oli juuri oikean kypsä ja mielestäni hyvännäköinen. Valitettavasti se olemus ei ole lihassa tärkeintä. Mieluummin syön rumaa, mutta maukasta lihaa. Nyt liha ei ollut maustunut sisältä ollenkaan. Se siis näytti hyvältä ja maistui uudelleen pintasuolattuna ja pippuroituna kohtalaiselta, mutta ilman lisämausteita makua ei ollut.

Kyllä minä vielä kerran yritän. Silloin säilytän lihaa piiitkään vahvassa marinadissa ja paistan kuten nyt. Ja hankin varmuuden vuoksi eineksiä jääkaappiin, jotta kestän tulevan tappion kunnialla

                                      

Tulinen katkarapukeitto kylmään syysiltaan

No ei tämä syksy nyt vielä kovin kylmä ole, vaikka ensipakkanen kuurasi viime yönä maan. Eikä tämä keittokaan liian tulinen ollut, mutta hyvän makuinen.

Keittoja tulee syötyä liian vähän. Vaikka ne ovat helppoja ja nopeita valmistaa. Tämän keiton toteutukseen meni kaupasta kotiutumisen ja ensilusikallisen välissä korkeintaan 20 minuuttia.
Ainekset olivat keittoon laittojärjestyksessä, siis reseptin tapainen: 1,5 litraa vettä, 3 kalaliemikuutiota, 1 iso sipuli, 2 isoa porkkanaa tosi ohuiksi siivutettuna, puolikas palsternakka. Pieni luova tauko, jonka jälkeen pieni hernemaissipaprikapussi ja noin 100 grammaa pakastepapuja. Pian tämän jälkeen pahvipurkillinen kookoskermaa ja kaksi pikkupussia katkarapunuudeleita mausteseoksineen.

Pari minuuttia edellisestä ja 300 grammaa valmiita kalakeittopaloja ja pussillinen (180g) pieniä katkarapuja. Noin 5 minuuttia ja keiton sai nostaa valmiina pöytää.

Mausteina oli reiluhkosti Meiran tulista chilijauhetta, kehitysmaakaupan kurkumaa, valkopippuria, ripaus suolaa ja runsaasti paprikajauhetta - lähinnä värin vuoksi.

Maku oli hyvä. Onneksi kyseessä oli ruokahetki vaimon kanssa, eikä edes virtuaaliset ensitreffit. En toimiintunut murskaamaan nuudeleita, vaan pudotin ne sellaisenaan keittoon. Makuun tämä ei vaikuta, mutta pitkien nuudelien syöminen keiton seassa voisi naurattaa lastentarhan lounashetkessä, mutta kahden aikuisen sohlaaminen venyvän keiton kanssa ei ollut kaunista.