maanantai 17. lokakuuta 2016

Eksoottinen lounasbuffet Mustamäki, Tallinna

Työpaikkaneuvottelut veivät pikavisiitille Viroon. Korruptiolounas tuli nautittua Mustamäen uudella ostoskeskuksella. Mustamäki tunnetaan edelleen parhaiten torista, vaikka aika ja elintaso ajoi siitä ohi jo parisenkymmentä vuotta sitten. Nykyäänkin Mustamäellä on monipuolisia ostosmahdollisuuksia kohtuullisempaan hintaan kun ydinkeskustassa, tai kaikkein kirkkaimmin valoin koristelluissa ostoskeskuksissa. Myös lounasruokapaikkoja Neuvostoaikaan rakennetusta lähiöstä löytyy runsaasti. Ne toki sijaitsevat ainakin pääasiallisesti tällä vuosituhannella rakennetuissa, ihan viihtyisissä ostareissa. Puitteet on siis paremmat, kuin vaikka Itä - Helsingin ostareissa, mutta hintataso selvästi, joskaan ei kohtuuttomasti matalampi.



Valitettavasti sohlasin muistiinpanojeni kanssa ravintolan nimen suhteen. Pelkkää mainosta tekstini ei ole, joten ehkä ingonito status ei haittaa. Lounasravintolan kattaus oli eksoottinen. Tarjolla oli joko slaavilaisen keittiön keittoja, tai Aasialaisen keittiön normaali kattaus. Vaikutti etukäteen lupaavalta, sillä kyseessä on kaksi eniten pitämääni keittiötä.

Valitettavasti Seljanka kuului lajissaan huonoimpaan neljännekseen. Monilihainen se oli kuten piti, mutta eniten lihaa edusti pinnaltaan paistamattomat nakinpalat. Paprikaa ja Oliiveja oli riittävästi.

Aasian buffeeta kuvaa parhaiten ainakin minun mielikuville 90 - luvun lopun ensimmäisen aallon kinkkibuffat, joissa kaikki kalasta, kanasta, tai naudasta oli maustettu jonkinsortin sweet and sour - tyyliin. Valikoimaa oli hyvin mutta kenties paine edulliseen myyntihintaan vei resurssit laadun ja monipuolisuuden kehittämiseltä

Kiva oli käydä, vaikutti lupaavalta, mutta seuraavaa kertaa ei taida tulla. Niin se hinta keittobuffalle olisi ollut 4 euroa, kiinalaiselle 6 ja valitsemalleni kombolle 7 euroa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti