keskiviikko 24. elokuuta 2016

Talumehe Körts, Talonpojan Kapakka Haapsalu

Talumehe Körts oli ainakin meidän vierailupäivänä Haapsalun suosituin ravintola. Väkeä - pääosin paikallista oli paljon liikkeellä vuosittaisten markkinoiden, kauniin sään ja edellispäivänä olleen Viron 25 - vuotisjuhlan innoittamana.

Ravintolaan mahtui hyvin, mutta meidän saapumisen jälkeen ei yhtään pöytää enää jäänyt vapaaksi. Kapakka on sisustettu maalaisromanttisesti muistuttamaan vajaan sadanvuoden takaisia tavernoja. Sisustus ei ole siloiteltua, mutta yksityiskohtia on ajateltu, kuten linnunlaulua vessassa ja oheiset ruokalistat usealla eri kielellä.






Alkuruoaksi oli kannattanut valita kermainen kanttarellikeitto, jollaisen söin edellisellä käynnilläni. Nyt valintani oli punajuuri - porkkanakeitto, jota yli ryyditetty lihalla ja smetanalla. Lajissaan oikein hyvää tämäkin, mutta minun yhden hengen äänestys pitää kanttarelleista punajuurta enemmän. No jokainen kokeilu ei voi voittaa.

                                              
Pääruoaksi oli monta houkuttelevaa vaihtoehtoa. Kaikki olivat hinnaltaan edullisia, vertasipa niitä Suomeen, Tallinnan, tai edellisten päivien Pärnuun. Minun valintani oli päivän kala, joka oli turskaa. Lisäkkeenä oleva perunasose ja kastike olivat kalojen tapaan erinomaisia. Samalle lautaselle aseteltu salaatti ei niinkään. Toisaalta kahdeksalla eurolla ei ole syytä vaatia gourmeeta. Hintalaatusuhde oli siis pikkukritiikistä huolimatta erinomainen
                                 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti