tiistai 1. marraskuuta 2016

Porsaan lapaa ja politiikkaa

Lapa on yksi aliarvostetuimmista porsaan osista. Syyksi siihen arvelen ihmisten vieraantumisen ruoan valmistuksesta. Helppoa lavan valmistaminen on, mutta aikaa se ottaa enemmän, kuin nykyisessä maailmanmenossa ruokahuoltoon on varattu, mikäli ennakointiin ei kykene.





Hintaa annokselle tulee alle euron. Porsaan lavan kilohinta oli 1,80 euroa! Tästä vielä menee alv valtiolle, niin kovin paljoa ei jää kauppiaalle, logistiikalle, teurastamolle, tai sikaisännälle. Ja samaan aikaan vaaditaan parempaa kohtelua eläimille.

Hyvä että tuotantoeläimien oloihin vaaditaan koko ajan parannuksia, vaikka jo nyt me olemme Suomessa maailman eliittiä näissä asioissa. Hienoa, että ollaan, koska kansakuntien sydämensivistyksen yksi mittareista on se, miten ne kohtelevat eläimiä.

En jaksa hirveästi syventyä maatalouspolitiikan koko kiemuroihin. Silti minua suututtaa ostaa hyvää lihaa näin halvalla. On kuitenkin selvää, että ilmaisia lounaita ei ole. Minä siis tavallaan maksan tästä possunpalasta sekä näin suoraan, että myös veroina välillisesti. Kai sen niin kuuluu pitkään byrokratisoituneessa yhteiskunnassa ja monitasoisessa hyvinvointivaltiossa olla. Tässä kohdassa rahaliikenne on kuitenkin vääristynyt liikaa. Tuottajahinnalla ei kohta saa edes edes rehuja eläimille.

Joko maatalous ajetaan maastamme alas ja tai ohjataan toimimaan tukien varassa. Eikä kannusteta joko esimerkiksi aktiivisempaan erikoistumiseen, tai lähimarkkinaan tähtäämiseen. Kysyntää luomulle ja lähiruoalle on jo nyt. Ja Ruotsissa ollaan tässä vielä paljon meitä aktiivisempia ja trendituulet tulee maahamme onneksi yleensä länsipuhurina.





Itse ruoan valmistus vaati kuvan kasviksien pilkkomisen. (Laakerinlehdet sai jäädä kokonaisiksi:)) Runsaan suolauksen ja noin viiden tunnin makoilun 125 - 150 asteessa. Mausteina mustapippuria ja viherpippuria, sekä pari lihaliemikuutiota maustamaan lientä.

Kokkausaika kesti alle 10 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti