sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Taj Mahal Afro Asian Market

Leppävaaran halvalla alueella, Leppävaaran raitilla Sellon ja Gallerian välissä on muitakin etnisiä ruokakauppoja, mutta tämä miellyttää minua kerta toisensa jälkeen.

Nimi kaupalle löytyi oven päällä olevasta teipistä. Muu ulkomainonta on pääasiassa kansainvälisiä rahansiirtopalveluita markkinoivaa. Vierastaustaista on myös kaupan kohderyhmä. Olen käynyt paikassa parisenkymmentä kertaa ja jokaisella kerralla olen ollut ainoa kantasuomalainen asiakas.

Tämä on hieman sääli, sillä tuotteiden hintalaatusuhde on erinomainen. Lisäksi me kantasuomalaiset kyllä syödään etnisten ravintoloiden ruokaa kovalla halulla ja ne puolestaan käyttävät tätä markettia tukkukauppanaan.

Mitä täältä sitten kannattaa hankkia? Yksiselitteistä suositusta en osaa antaa, koska kaikki muut hankintani ovat olleet onnistuneita, paitsi minun makuun liian eksoottisesti maustetut snacksit. Eli esimerkiksi mausteita, kuivamaitoa, tai erittäin hyviä liemikuutioita. Pakastelihoissa hinnat ovat huippuedullisia, mutta koska asun kaukana, niin ne olen jättänyt testaamatta.

Poiketkaa sopivan tilaisuuden tullen. Paikka on sisustukseltaan karu ja jonkinsorttinen lyhyt elämystrippi pois kansallisesta kauppakulttuurista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti