maanantai 31. lokakuuta 2016

Kebabilla Korsossa

Korsossa on hyvä käydä syömässä, jos pitää pitsasta ja kebabista, tai huoltoasemien sämpylöistä. Ei siis kovin attraktiivista. Nyt työt sitoi kuitenkin seudulle koko järkeväksi lounasruokailuajaksi, joten kun kynnet eivät kelvanneet, niin kokeiltava oli.

Luulen Merikotkanpolun ja Maakotkanpolun risteyksessä olevan ravintolan nimeksi Seho, mutta kirjoitusasuja oli monia. Paikka oli ilahduttavan täynnä. Vain yksi pöytä jäi tyhjäksi, kun omani valitsin. Tämä paikka selvästi elää ruoan maulla ja hyvällä palvelulla, sillä puitteet oli kauttaaltaan resuiset. Jopa salaattipöytä oli hyvä.

Pääruokana syömäni kebab aurajuustoperunoilla kustansi salattipöydän ja limpparin kanssa 8 euroa, joten hinta oli asiakasystävällinen.

Asiakkaita tänne haetaan koulua käyvistä markkinointikampanjan keinoin. En tiedä onko kirjoitusasu tahallinen, mutta minut se sai hyvälle tuulelle


Yhteenvetona. Ei mitään gourmeeta, mutta kyllä tuo annos kuului lajinsa parhaaseen neljännekseen.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Kanta-Hämäläinen gulassi

Oletteko koskaan nauttineet Kanta-Hämäläisen pitopöydän antimista? En minäkään. Kyseessä on lähinnä joulupöytä ilman kinkkua ja lipeäkalaa. Pitopöydän sisältö on muodostunut niistä raaka-aineista, joita täällä on kohtuullisella menestysellä viljelty. Niitä suolsi ulos myös meidän ruokaosuuskunta, ROK, joten niille oli keksittävä käyttöä.

                                               
Kastikkeet tehdään Suomessa yleensä edullisimmistä lihapaloista kustannuksista säästäen. Järkevää, mutta nykyisellä tukipolitiikalla ainakin kaikki porsaankappaleet ovat käytännössä samanhintaisia. Tähän kun lisää sen, että lähimarketissa sisäfile oli 30% tarjouksessa, niin pataan meni parasta osaa possusta, edullisimman lihan kilohinnalla.

Sika on läpirasvainen eläin, joten myös ulkoisesti rasvaton liha toimii patalihana. Paloittelun ja pintojen kiini paistamisen jälkeen pataan meni kantahämäläisyys, eli pilkottuja nauriita, lanttua ja palsternakkaa, sekä punasipulia. Tavallinen sipuli olisi toiminut paremmin, mutta kaapissa oli vajausta.

Mausteina oli Ranskasta haettuja kuivattuja laakerinlehtiä, viiden pippurin sekoitusta, paprikajauhetta, valkosipulisuolaa ja lihaliemikuutio. Valmistus kesti uunissa miedolla lämmöllä puolitoista tuntia ja lisäaika olisi ollut pelkkää bonusta, mutta hyvää tämä oli näinkin



aaaa


tiistai 25. lokakuuta 2016

Baby Back Ribs & Bbq

Baby Back Ribs& Bbq. Tässä on ketju, jonka haluaisin jalkautuvan Suomeen. Melko tekopyhä toive, sillä kierrän ketjupaikat kotimaassa yleensä kohtuullisen kaukaa aina kun voin. Kuitenkin Virossa toimii meksikolaistyyppistä ruokaa tarjoava ketju, joka on mielestäni keskimäärin 20% Amarilloa edellä kaikilla toiminnan osaalueilla. Laadussa, maussa, palvelussa, hinnassa ja hiotuissa visuaalisissa lisäarvoissa.

En tiedä montako BBRB paikkaa Tallinnasta löytyy. Aiemmin olin käynyt asiakkaana Länsi - Tallinnassa, nyt ruokailin Ulemiste - keskuksessa, joka sijaitsee joitakin kilometrejä Tallinnan keskustasta Petri - alueen ja lentokentän suuntaan. Ulemiste on isoin / yksi isoimmista ostoskeskuksista Tallinnassa, joskaan ei yhtä tunnettu, kuin Kristine - keskus, tai Rocca Al Mare.


Kokeilemassa kun olin, niin valitsin mahdollisimman monipuolisesti kaikkea esittelevän Mixed Grill annoksen, joka oli pienenä annoksena tilattuna kuvassa. Kuva ei anna koko kuvaa lautasellisen laadusta, mutta valitettavasti valokuvaukseni on heikompaa, kuin heidän catering.

Annos maksoi 15,90 ja siinä oli kanansiipiä, ribsejä ja porsaan kylkeä, pekonilla höystettyä papua, colechaw - salaattia ja ranskalaisia. Kaikkea vähintään runsaasti, paitsi siipiä. Sekään ei haittaa, koska juuri siivet oli tämän annoksen ainoa heikko lenkki. Barbeque kastiketta annoksessa oli runsaasti, ehkä jopa liian runsaasti. Todennäköisesti kyseessä on heidän oma valmiste / pullote. Keskimääräistä paremman makuista, mutta ei sillä kyllä mitään Michelin - tähtiä tavoitella.

Ei tätä kannata minkään kulinäärimatkan kohteeksi ottaa, mutta jos muussa reissussa tarvitsee hyvähenkisen, isoja annoksia tarjoavan meksikolaista keittiötä edustavan ravintolan, niin täällä poistuu nälkä puoleksi päiväksi ja todennäköisesti vierailusta jää positiivinen muistijälki.


sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Omppu Tontun luomukaritsaa

Omppu Tonttu on pieni eettinen luomuyhteisö Orimattilassa. Heidän mottonaan on: "Älä syö ketään, ketä et tunne". Lampaan osalta lähes noudatan tätä pohjimmiltaan erittäin syvää viisautta. Nimeä minun lampaastani en tiedä, mutta näin lampaan, jonka puolikkaan lihat heiltä tilasin. Markettien jauhelihahyllyt ja tehotuotetut broilerit vievät nuorten käsitykset melko kauas inhimillisestä eläimenpidosta, ellei joitakin ajattelua ohjaavia korjausliikkeitä pääse antamaan.



Syön kyllä juuri sitä ruokaa, mitä lautasellani on, mutta käyn myös perheen junioreiden kanssa keskusteluja. Esimerkiksi kanaloiden eroista, hevosenlihan syömisestä vaikutuksesta hevosen elämän kunniakkaaseen päättämiseen, tai tuotetun lihan ja riistan eroista.

Nyt kyseessä oli koti-illallinen puolisoni kanssa. Alkuun etanoita, kuten usein tapanamme on. Niiden maustamiseen voita, valkosipulia, homejuustoa ja goudaa.





Lammas otettiin pakastimesta ajoissa sulamaan. Lampaan paistit ovat joskus haastavia valmistaa. T - luupihvit puolestaan helppoja. Kuumalla pannulla pari minuuttia puoleltaan. Lihan maku on miellyttävä ja vahva, joten ihan perusmausteet, suola ja mustapippuri riittävät.



Pihveille ei ollut erillistä kastiketta. Lisäkkeenä oli lohkoperunoita Annabellestä, sekä pitkään uunissa haudutettua punajuurta, jolle oli kastikkeena kermaviili, jossa valkosipulijauhetta, sinihomejuuston paloja ja valmista Siipiveikkojen Hot Wings kastiketta.



Hyvää!

Ja kaulimen kanssa käskettiin kertomaan, että keittiöpäällikkönä ruoan valmistuksessa hääri puolisoni.





perjantai 21. lokakuuta 2016

Loistavan palvelun Intialainen ravintola Lahdessa

Kävin tänään ensimmäistä kertaa asiakkaana Taste Of Indian Spicy & bar - ravintolassa. Ennakko odotuksia ei ollut ja paikka valikoitui lounaspaikaksi edessä olevan vapaan parkkiruudun vuoksi.

Asiakkaita ei juuri ollut ja asiointi sujui jonoitta. Valikoima noutopöydässä oli runsaanpuoleinen, jos vertailukohtina pitää pääkaupunkiseudun Intialaisten vastaaviin kattauksiin. Poimin lihapainotteisesti oheisen lautasellisen.



Häivähdyksenomaisesti, mutta äänettömästi olin harmissani Nan - leivän puuttumisesta. En tiedä onko tämä ravintolan vakiokäytäntö, vai sattuma, mutta ainakin minuun teki vaikutuksen, kun kokki tuli tuomaan kaksi linjastolla kulkemiseni aikana paistettua, uunilämmintä Nan - leipää eteeni.



Lisäksi pöytään tuli ruokailun aikana mangopirtelö jälkkäriksi - niin ikään yllättäen ja pyytämättä. Rupesin jo kokemaan, että tästä ei herran elämä ole enää kovin kaukana...



Itse ruoka oli oikein sopivan mausteista ja hyvää. Vilpittömästi toivon muidenkin löytävän tämän ravintolan, sillä ainakin toistaiseksi hinta ja laatu ei kohtaa. Palvelu, maku ja laatu menevät kohtuullisen korkealta yli alle kympin hintaisesta kertamaksusta.

Toivottavasti tekstini ei vaikuta liian siirappiselta mainosjargonilta. Sitä se ei ole. Minä vaan harvoin yllätyn ruokaillessani näin paljon - ja yleensä yllätykset tuppaavat olemaan negatiivisia.

Ravintola löytyy Karjalankadulta - ei niin hehkeältä liikepaikalta.


torstai 20. lokakuuta 2016

Paistetut muikut (ekaa kertaa)

Sisämaassa asuneelle ne muikut ovat se juttu. Vaikka ei paistetuissa silakoissa mitään vikaa ole. Perinteiseen suomalaiseen keittiöön nojaavissa ravintoloissa muikuilla pääsee usein herkuttelemaan. Samoin joissakin tapahtumissa, tai festareilla, kunhan osaa varmistaa, että muikut ovat siellä tuoreena paistettuja, eikä pakasteesta otettuja.



Itse muikkuja tulee tehtyä harvoin. Liian harvoin. Tämä siksi, että olen pitänyt niitä vaivalloisina valmistaa vain omiksi / perheen tarpeiksi. Lisäksi muikut eivät minun vieheisiin tartu, joten järvikalaksi muikku on minulle liian vaikea pyydettävä.

Nyt saalistin Heinolan passilla uineet muikut K -Market Ahtialan matalikolta neljän euron kilohinnalla. Reilun puolen kilon perkaamiseen kului amatöörimäisesti puuhastellen noin kymmenen minuuttia. Ei siis yhtään kauempaa. Kalanhajun poistuminen käsistä saattaa tosin viedä pari vuorokautta.





Perkaamisen jälkeen huuhtelin kalat kylmässä vedessä, lähinnä irtosuomujen poistamiseksi. Jotkut tätä kieltää tekemästä, mutta en siitä kokenut makuun vaikuttavaa haittaa olevan. Juuri ennen paistamista kastoin kalat maitoon ja pyörittelin seoksessa, jossa oli ruisjauhoja, suolaa ja valkopippuria.




Kelloa en katsonut, mutta vanhan kansan oppeja mukaillen pidin kaloja mieluummin pitkään, kuin vähän aikaa pannulla, kerran suurinpiirtein paiston puolivälissä kääntäen.

Ajankohta muikkujen paistamiselle ei ole aivan optimaalinen, koska ne rupeavan olemaan jo hieman suuria. Pari kuukautta sitten olisi ollut parempi. Kuitenkin, kun muikut paistaa kypsäksi, ne pysyvät hyvin koossa, mutta selkäruoto irtoaa syödessä itsestään. Ruokailu on siis helppoa ja maku mitä mainioin.




Ihan pikaruokaa muikut ei ole. Perkaamiseen ja muuhun esivalmisteluun meni reilu vartti ja paistamiseen toinen saman verran. Syöminen tuli kompensoivasti hoidettua hotkimalla.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Erittäin helppo siskonmakkarakeitto

Otsikko ei valehtele yhtään. Erittäin helpoksi keiton teki kannaltani vaimon kokkausvuoro. Helppoa valmistus oli toki hänellekin.



Himalajanvuorisuolalla (turhaa hifistelyä, mutta kun tuli käytyä kehitysmaakaupassa) maustettuun veteen viimeisiä oman sadon perunoita, porkkanoita, palsternakkaa, naurista, sekä purjoa. Puolikypsässä vaiheessa periaatteessa pienehköjä klönttejä K - kauppiaan valikoimasta löytyneestä siskonmakkarapaketista. Osaavat paisua keittämisen aikana. Tässä vaiheessa kattilaan reiluhkosti, mutta kohtuudessa pysyen mustapippuria, viherpippuria, valkopippuria, sekä rosepippuria.



Makkaroiden aikana vajaa kymmenminuuttinen hellalla, pieni ripottelu ruohosipulia annoksen päälle ja ruisleipää kylkeen.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Oikea aika kasvissose(keitolle)

Lahden ruokaosuuskunta ROk on ylittänyt palvelunsa tänä vuonna. Ensimmäiset pienet sadot tulivat varhain kevätkesästä ja pian sen jälkeen sato-osuuden osakkaat ovat saaneet kantaa ison korillisen itse viljeltyjä vihanneksia ja juureksia kerran viikossa kotiin.

Viime viikolla oli viimeinen sadonjako. Syksyn ilmat viilenevät. Parempaa aikaa kasvissosekeiton valmistamiselle ei siis ole. Seuraavat raaka-aineet pöydälle ja kokkaamaan:



Keiton raaka-aineina oli siis porkkanoita, palsternakkaa, nauriita ja purjoa. Kaikki luomua. Aineet veteen ja kiehumaan osin kypsäksi, osin ylikypsäksi ja sekoittimella soseeksi. Mausteiksi yrttejä, valkosipulisuolaa, valkopippuria ja salviaa. Keittämisen jälkeen tehosekoittimella soseeksi. Tämän jälkeen olisi voinut lisätä kermaa, tai muuta, mutta tarkoitus oli tehdä itselle kompakti lounas, joten jätin soseen ylikiinteäksi, enkä lisännyt mitään. Paitsi luomupersiljaa koristeeksi.


No, oli tämä ihan ok makuista - vielä kun olisi ollut vaikka lihapullia kylkeen. Ihminen on pohjimmiltaan metsästäjä ja keräilijä, eikä sellainen tarvitse aina lihaa, kalaa, tai kanaa. Niin se varmaan on, enkä tarvinnut. Illalla kuitenkin ajan nakkikioskille. Täällä meillä Lahdessa on sellainen tuotem kuin lihamuki myynnissä. Siinä on vain lihaa, eikä mitään vegaanista till. Ei sitäkään joka ilta voi syödä, mutta jos vaikka seuraavan kerran ottaisin kasvisruokaa lihamukilla, niin kenellekään ei tule kiukuttelustani paha mieli.

Minä siis yritin kasvisruokaa. Yritinkö tarpeeksi? En jaksa analysoida


Eksoottinen lounasbuffet Mustamäki, Tallinna

Työpaikkaneuvottelut veivät pikavisiitille Viroon. Korruptiolounas tuli nautittua Mustamäen uudella ostoskeskuksella. Mustamäki tunnetaan edelleen parhaiten torista, vaikka aika ja elintaso ajoi siitä ohi jo parisenkymmentä vuotta sitten. Nykyäänkin Mustamäellä on monipuolisia ostosmahdollisuuksia kohtuullisempaan hintaan kun ydinkeskustassa, tai kaikkein kirkkaimmin valoin koristelluissa ostoskeskuksissa. Myös lounasruokapaikkoja Neuvostoaikaan rakennetusta lähiöstä löytyy runsaasti. Ne toki sijaitsevat ainakin pääasiallisesti tällä vuosituhannella rakennetuissa, ihan viihtyisissä ostareissa. Puitteet on siis paremmat, kuin vaikka Itä - Helsingin ostareissa, mutta hintataso selvästi, joskaan ei kohtuuttomasti matalampi.



Valitettavasti sohlasin muistiinpanojeni kanssa ravintolan nimen suhteen. Pelkkää mainosta tekstini ei ole, joten ehkä ingonito status ei haittaa. Lounasravintolan kattaus oli eksoottinen. Tarjolla oli joko slaavilaisen keittiön keittoja, tai Aasialaisen keittiön normaali kattaus. Vaikutti etukäteen lupaavalta, sillä kyseessä on kaksi eniten pitämääni keittiötä.

Valitettavasti Seljanka kuului lajissaan huonoimpaan neljännekseen. Monilihainen se oli kuten piti, mutta eniten lihaa edusti pinnaltaan paistamattomat nakinpalat. Paprikaa ja Oliiveja oli riittävästi.

Aasian buffeeta kuvaa parhaiten ainakin minun mielikuville 90 - luvun lopun ensimmäisen aallon kinkkibuffat, joissa kaikki kalasta, kanasta, tai naudasta oli maustettu jonkinsortin sweet and sour - tyyliin. Valikoimaa oli hyvin mutta kenties paine edulliseen myyntihintaan vei resurssit laadun ja monipuolisuuden kehittämiseltä

Kiva oli käydä, vaikutti lupaavalta, mutta seuraavaa kertaa ei taida tulla. Niin se hinta keittobuffalle olisi ollut 4 euroa, kiinalaiselle 6 ja valitsemalleni kombolle 7 euroa.


maanantai 10. lokakuuta 2016

Helppo Oktoberfestkattaus

Parasta saksalaisessa ruoassa on bratwurstit ja bretselit. Molemmat sopivat hyvin lokakuiseen Oktoberfest teemaan. Nykyään Oktoberfest tunnetaan olutjuhlana, mutta alun perin juhlassa ei saanut alkoholia edes nauttia. Kansanjuhlalla ja oluella on kuitenkin vahva yhteys. Esimerkiksi Saku olut aloitti menestyskulkunsa aikanaan Tallinnan maatalousnäyttelystä.



Bretselit hain laiskuuttani Lidlin paistotiskiltä. Bratwurtit K –Supermarketin uutuusosastolta. Hapankaalia en hakenut mistään. Se olisi kyllä perinteisesti kuulunut oheen, mutta ainakin lasten lautasille asteltuna se olisi myös jäänyt sinne. Colechaw –salaatissa on kaalia paljon maistuvammassa muodossa, joten sitä lisäkkeeksi.

Makkaran laitoin pannulle kovin odotuksin, sillä Kivikylän tuotteisiin on harvoin joutunut pettymään. Tällä kertaa pieni pettymys oli paistosuositus. Mielestäni ehdotettu 7 – 10 minuuttia miedolla lämmöllä ei riitä, vaan toteutunut paistoaika oli noin vartin mittainen. Ehkä makkarat olisivat kypsyneet jo aiemminkin, mutta ainakin ne kestivät minun pitkän kaavan mukaisen lämmittämisen. Maku oli positiivinen yllätys. Porin torigrillin 80 – luvun bratwursteja ei voita mikään, mutta tämän vuosituhannen eliittiä nämä olivat. Niin ja sen torigrillin paikalla palvelee nykyään Hesburger.




Currykastikkeita on valmiina myynnissä, mutta ne eivät ole minua miellyttäneet. Siksi ratkaisuna oli maustaa valmismajoneesi itse teemaan sopivaksi. Eli valmiiseen perusmajoneesiin kurkumaa, mustapippuria ja chiliä, sekä koemaistamisen jälkeen vielä hieman chiliä lisää. Saksalaisempaa makua saa etsiä. Rakenne oli perintestä saksalaista currykastiketta kompaktimpaa, mutta se vaan helpotti ateriointia.





Sen verran olut kuuluu perheillalliselle tässä teemassa, että kaivoin jääkaapin perukoilta viime kesän 
saksalaisvieraiden tuliaisen, olutketsupin. Lisäksi pilkoin lautaselle makua antamaan punasipulia, jonka annoin marinoitua puolisen tuntia punaviinietikassa. Pehmensi makua sopivasti. Jos tarkkaan katsoo ensimmäistä kuvaa, niin lautasella on myös knöödeli, joka lienee suomennettuna perunamyky. Jonkinlainen perunaraasteen ja erikeepperin sekoitus, jollaisen teeman innoittamana ostin toisena vuonna peräkkäin, kun arvelin että olisin saattanut itse aiheuttaa edellisellä kerralla maun ja koostumuksen epäonnistumisen, mutta kahta kertaa peräkkäin ei voi perunan keittämisessä epäonnistua. Tuote  vaan on huono.


lauantai 8. lokakuuta 2016

Kalapuikkopäivitys

Fine Diningista, tai huikeista kulinarisista elämyksistä kiinnostuneet voi jo lopettaa lukemisen. Halusin kuitenkin kirjoittaa, koska mielestäni tämäkin tarina mahtuu bittiavaruuteen.

Milloin minä voin kokata sitä ruokaa, mitä eniten haluan, kysyin aamiaisen jälkeen tuore ekaluokkalainen. Helppo olisi vastata ensi viikolla, tai katsotaan sitten joskus. Kuitenkin, jos aikaa ei nyt järjestä, niin mahdollisuutta ei myöhemmin ehkä tule - ainakaan helposti, jos yhteyden päästää katoamaan.

Siis lauantailounaan menu on kalapuikkoja.


Perunoita kiehumaan ja uuni esilämpenemään. Koskaan ennen ei meidän taloudessa ole aseteltu kalapuikkoja uunipellille samalla huolellisuudella. Pelti uuniin ja lisäkkeen, palsternakalla höystetyn porkkanaraasteen tekoon.

Kovalla sitkeydellä ja kolmella punaista kosteusvauriota lopputuotteelle aiheuttamattomalla nirhaumalla selvittiin maaliin. Sai auttaa samaa raastinta samanaikaisesti päätypuolelta käyttäen, mutta pääkokista ei ollut epäselvyyttä.

Kastike tehtiin kermaviiliin. Nostin tarjoiluastian viereen valmiiksi tillin, sitruunamehun, chilijauheen ja suolan, sekä paprikan. Kehoitin varovaisuuteen sitruunan ja chilin kanssa. Muuten en prosessia seurannut. Varauduin paikkailemaan salaa koemaistamisen jälkeen, mutta en katsonut kuitenkaan aiheelliseksi. Vähintään Taffel - tasoisen onnistumisen vahvistivat ruokapöydässä isosisarukset kysymyksellä: Mistä pussista tämä dippi on tehty?


Kalapuikkoja ei tietenkään saanut nostaa suoraan pelliltä lautaselle, vaan ne siirretttiin pieteetillä tarjoiluastiana toimivaan uunivuokaan - yksi kerrallaan.


Niin siihen alun fine diningiin. Kauniimpia kattauksia näkee varmasti usein, mutta se vilpittömän onnistumisen ilon määrä perhelounaalla oli upea myötäelää. Vielä kun jaksaisi ja osaisi nähdä nämä mahdollisuudet useammin.

perjantai 7. lokakuuta 2016

Kokeileva kanakastike ja sitruunarucolaa

Voin tehdä iltaruoan, jos saan tehdä ihan sellaisen, kuin itse haluan. Lupaava kommentti perheen varhaiteiniltä. Tarkoittaa sitä, että minulle jäi kuljettajan ja maksajan rooli kauppareissulle.



Kanakastikkeen hauduttelu keittiössä kesti 45 minuuttia, joten jonkinsorttisesta hifistelystä oli kyse. Kastikkeeseen tuli kotimaista kanaa, pakastepapuja kaukoidästä, tuoreen sadon retiisejä, cashew pähkinöitä ja Floran currykermaa. Metodi kastikkeen tekoon jäi pimentoon, mutta valitut ainesosat sopivat yhteen toistensa kanssa. Kastikkeen koko tulisuus ei todennäköisesti tullut valmiscurrystä, joten todennäköisesti maustehyllyt chileihin oli kuroteltu.

Tähän aikaan vuodesta rucola on usein melko mautonta. Sitruuna raikasti kuitenkin nuutuneet lehdykät niin hyvin, että rupean käyttämään sitä myös itse jatkossa. Lisäksi salaattiin oli lisätty hieman suolaa ja pippuria.



Huomenna olisi tarkoitus ehtiä keittiöön jo kokkausvaiheessa.


keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Ravikuninkaallinen Stroganoff


  
                 

Stroganoff löytyy monien Slaavilaisten ravintoloiden listoilta. Erittäin usein ne on nimetty jonkin 1800 – luvulla Venäjää hallinneen suurmiehen mukaan. Näin on erityisesti Venäjällä ja Baltiassa. Vastaavien nimien käyttö Suomessa tuntuisi oudolta. Minä käytin omassa versiossani naudan sijasta hevosen paistia, joten olkoon ruoka sitten Ravikuninkaallinen Stroganoff. Hevosenliha oli kotimaista, mutta tuskin kaviourilla kovin menestynyttä. Hevoset ovat kuitenkin usein ainakin jotain sukua suurkilpailujen voittajille, joten nimi voi olla jopa lähellä totuutta, tai sitten ei.

Idea syntyi, kun löysin Heinolan maatilatorilta myynnistä hyvän näköistä ja ihan edullista hevosen paahtopaistia. Nuukana miehenä ostin lihaa kuitenkin niin pienen palan, että siitä olisi paistamisen jälkeen ollut hankala leikata siivuja Cavallo Tonnatoon, joten ruokalistalle nousi Stroganoff.




Pitkään padassa haudutetut ruoat ovat kiitollisia valmistaa. Aika tasoittaa kokin pienet virheet ja lopputulos on usein hyvä. Nyt liha oli pitkään pöydällä lämpenemässä ennen leikkaamista. Pinta paloille otettiin runsaassa voissa kovalla lämmöllä, jonka jälkeen lisäsin sipulit ja vehnäjauhot. Tämän jälkeen pataan meni perinteisiä, tavallisia mausteita (mustapippuri, paprikajauhe ja suola). Lisäksi hillosipuleita, pikkupurkki tomaattipyreetä ja vettä, sekä hieman yli tunniksi hautumaan. Vähempikin olisi voinut riittää, mutta päätin käydä kaupungilla tässä välissä.




Perunat kiehumaan ja niiden lähes kypsyttyä Stroganoffin joukkoon pari pikkupurkkia smetanaa jakolme ruokalusikallista kurkkusalaattia.

Minun mielestä tämä oli parempaa, kuin ravintoloiden tarjoamat naudanpaistista tehdyt vertailuannokset. Hevosenliha on edelleen aliarvostettu ruoka, vaikka jopa hevosurheilun kattojärjestö Hippos taannoin kampanjoi teemalla syökää hevosta.


tiistai 4. lokakuuta 2016

Nyyh -töpossu

Ei tässä nyt aivan kyyneleitä ruveta vuodettamaan, mutta kyllähän se vit - no harmittaa, kun jotakin ei osaa. Edellinen yritys valmistaa nyhtöpossua päätyi välttävään lopputulokseen. Sianniska maistui hyvältä, mutta ei ollut lähelläkään oikeaa koostumusta. Nyt kävi toisinpäin.

Reilun parin kilon niskapala oli alunperin tuotu Virosta laivalla, joten kylmäketju ei välttämättä ollut katkeamaton ennen kotona tapahtunutta pakastamista. Tällä tuskin oli heikentävää vaikutusta, mutta selittelee ne urheilijatkin.

Sulatuksen jälkeen pyörittelin ja uitin lihaa jonkin aikaa mausteöljyssä, eli jonkinlaisessa marinadin tapaisessa. Sen jälkeen pintamaustoin runsaasti. Mausteina oli valkosipulijauhetta, paprikaa, valkopippuria ja suolaa.

Sen jälkeen tapahtui se ainoa oikea toimenpide. Uuniin 125 asteelle noin 7 tunniksi. Aika oli riittävä kypsentämään lihan ylikypsäksi. Netissä lukee miedompia lämpötiloja, mutta  minä en yhden yön odotuksella ole saanut possua matalammissa lämpötiloissa ylikypsäksi.

Nyt lopputulos oli juuri oikean kypsä ja mielestäni hyvännäköinen. Valitettavasti se olemus ei ole lihassa tärkeintä. Mieluummin syön rumaa, mutta maukasta lihaa. Nyt liha ei ollut maustunut sisältä ollenkaan. Se siis näytti hyvältä ja maistui uudelleen pintasuolattuna ja pippuroituna kohtalaiselta, mutta ilman lisämausteita makua ei ollut.

Kyllä minä vielä kerran yritän. Silloin säilytän lihaa piiitkään vahvassa marinadissa ja paistan kuten nyt. Ja hankin varmuuden vuoksi eineksiä jääkaappiin, jotta kestän tulevan tappion kunnialla