Ravikuninkaallinen Stroganoff

  

                 

Stroganoff löytyy monien Slaavilaisten ravintoloiden listoilta. Erittäin usein ne on nimetty jonkin 1800 – luvulla Venäjää hallinneen suurmiehen mukaan. Näin on erityisesti Venäjällä ja Baltiassa. Vastaavien nimien käyttö Suomessa tuntuisi oudolta. Minä käytin omassa versiossani naudan sijasta hevosen paistia, joten olkoon ruoka sitten Ravikuninkaallinen Stroganoff. Hevosenliha oli kotimaista, mutta tuskin kaviourilla kovin menestynyttä. Hevoset ovat kuitenkin usein ainakin jotain sukua suurkilpailujen voittajille, joten nimi voi olla jopa lähellä totuutta, tai sitten ei.

Idea syntyi, kun löysin Heinolan maatilatorilta myynnistä hyvän näköistä ja ihan edullista hevosen paahtopaistia. Nuukana miehenä ostin lihaa kuitenkin niin pienen palan, että siitä olisi paistamisen jälkeen ollut hankala leikata siivuja Cavallo Tonnatoon, joten ruokalistalle nousi Stroganoff.

Pitkään padassa haudutetut ruoat ovat kiitollisia valmistaa. Aika tasoittaa kokin pienet virheet ja lopputulos on usein hyvä. Nyt liha oli pitkään pöydällä lämpenemässä ennen leikkaamista. Pinta paloille otettiin runsaassa voissa kovalla lämmöllä, jonka jälkeen lisäsin sipulit ja vehnäjauhot. Tämän jälkeen pataan meni perinteisiä, tavallisia mausteita (mustapippuri, paprikajauhe ja suola). Lisäksi hillosipuleita, pikkupurkki tomaattipyreetä ja vettä, sekä hieman yli tunniksi hautumaan. Vähempikin olisi voinut riittää, mutta päätin käydä kaupungilla tässä välissä.

Perunat kiehumaan ja niiden lähes kypsyttyä Stroganoffin joukkoon pari pikkupurkkia smetanaa jakolme ruokalusikallista kurkkusalaattia.

Minun mielestä tämä oli parempaa, kuin ravintoloiden tarjoamat naudanpaistista tehdyt vertailuannokset. Hevosenliha on edelleen aliarvostettu ruoka, vaikka jopa hevosurheilun kattojärjestö Hippos taannoin kampanjoi teemalla syökää hevosta.

Nikolai Lehtla

Lauantailounaalle Nikolai Lehtlaan, joka sijaitsee aivan Pärnun keskustassa, pääkatu Ruutlin varrella. Nimensä mukaisesti ravintolan keittiö on venäläinen. Venäläisyys on tosin hieman karisemassa ruokalistalta, sillä pari kuukautta sitten siellä vielä ollut sakuskalautanen suolattuine läskeineen, hillosipuleineen ja etikkasilakoineen loisti nyt poissaolollaan. Kuvassa oleva suuri napostelulautanen oli kooltaan ja rakenteeltaan lähinnä vastaava, mutta kovasti on venäläinen keittiö tältä osin amerikoitumassa.

Itse söin pääruoaksi kermaisen lohikeiton, koska tiesin illallisravintolan tarjoavan tätä ravintolaa paremman seljankan. Pääruoaksi oli monta vaihtoehtoa ja yksi, jota ei kannattanut tilata. Opin sen edellisellä kerralla. Suomalaisessa mielessäni juustoleike on taiteltu lehtipihvi, jonka sisällä on tuorejuustoa, tai tavallista. Ei tässä keittiössä. Juustoleike oli pyöreä ja paksu leikkaus silkkaa juustoa, joka oli paneroitu korppujauhossa ja paistettu siten, että juusto oli pehmennyt, mutta ei juoksuttunut. Se oli maultaan ihan hyvää, mutta kun sellaisen latauksen syö juustoa, ei ruoansulatukseltaan paljoa eroa muumista. Vatsa täynnä vanua ja ulostusaukko umpeutumassa käytön vähyyteen. Siis valinnaksi Tsaarin ribsit, jotka olivat nimestään huolimatta porsaasta. Runsaassa barbeque kastikkeessa uitetut ja oikein mureaksi uunissa pitkään paahdetut. Hyvää, mutta ei erinomaista.