Makkarakastike mummon tapaan

Mummoilla oli paljon hyviä tapoja. Ruoka oli aikanaan nykyistä arvostetummassa roolissa elämässä ja aikaa oli runsaasti käytössä.

Alkuun kuullutettiin sipuli ja paistettiin hienonnettua sian kylkeä, jonka tänään korvasin pekonilla. No se nyt on käytännössä sama aine... Samassa rasvassa otettiin makkaroille pinta. Lapsuudessani makkarana oli aina Satakunnan Osuusteurastamon löylylenkki. Lähimmäs sitä pääsee Kivikylän löylylenkillä.

Kaikki kiinteä pois pannulta ja voita ja vehnäjauhoa tilalle. Tänään tuli testatuksi, että hiivaleipäjauho ajaa saman asian, kuin hienommaksi jauhettu vehnä. Testin syyn voi kukin arvata...

Riittävän runsaasti kun malttaa odottaa, niin kastikkeeseen saa sen lapsuusvuosikymmenen maun.

Parhaimmillaan arkiruoka on sellaista, jota syö mielellään myös pyhisin.

Ripaus timjamia

Tai sitten ei. Paistettu sipuli, mustapippuri ja suola riittää.

Dieetin piti alkaa tänään. Ei alkanut vielä, mutta illalle on sentään tunnin sulkapallovuoro, joten pienin askelin kohti terveellisyyttä. Eiliseltä jäi pari makkaraa ja etätyöt tarjosi riittävästi aikaa perinteisen ruskean kastikkeen tekemiseen.

Ainoa poikkeus perinteiseen oli lampaanlihakuutio, joka on ostettu aikanaan Leppävaaranraitilla olevasta pääosin paikalliseen pienyrittäjien palveluun painottuvasta kehitysmaakaupasta, jonka ainoa kantasuomalainen olen ollut jokaisella käyntikerralla. Tuotteet ovat aina olleet hyviä ja usein myös edullisia. Tämä lihaliemikuutio sopii hyvin myös suomalaiseen ruskeaan kastikkeeseen.

Ruskeahkolla ja ruskealla kastikkeella on valtava ero maussa. Oikeaa ruskeaan kastikkeeseen ei tarvita puuhellaa, eikä valurautapannu. Ripaus malttia odottaa ja hiven rohkeutta jatkaa riittää. Ensimmäisen kuvan ruskistus ei riitä, jälkimmäisellä maku on ainakin minun ja perheeni suun mukainen.

Viimeisen kuvan lautanen oli santsikierroksen jälkeen syötä tyhjäksi alle puolessa tunnissa ruoanlaiton aloittamisesta, joten aika ei ole este ruoanlaitolle edes työpäivinä.