keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kiuasmakkara

Mikään ei ole helpompaa, kuin makkaran lämmittäminen kiukaalla? Ehkä näin on niille, jotka homman ovat joskus oppineet. Sen jälkeen taito pysyy varmaan yllä harvallakin harjoittelulla. Minä en tätä taitoa ennen eilisiltaa hallinnut. Nyt, noin neljännellä yrittämisellä tuli onnistuminen

Pikkuisen nöyrempi olisi oppinut nopeammin. Saunalenkki on vanha, osin jo terveysintoilun myötä unohduksiin painuva perinneruoka. Kun sitä laittaa, pitää muistaa, mitä ihmisillä oli aiemmin enemmän - aikaa...

Eli pikkumakkara pakettiin puolisolle ja optimistisesti itselle pari.


Makkarat kiukaalle heti lämmittämisen alkuvaiheessa. Sen jälkeen annoin niiden olla kiukaalla koko noin tunnin kestäneen saunomisen ajan. Tiiviissä foliokääreessä ei haittaa, vaikka löylyvesi osuu pakettiin. Kypsymisaika oli siis noin 90 minuuttia.

Sen jälkeen makkara oli kauttaaltaan tasalämpöinen, siten että siinä on höyrymakkaran ja grillatun tuotteen parhaat puolet. Grillin hieman napakka kuori ja höyrymakkaran sisus. Sinapilla se silti täytyi haukkua.



Nyt tein löylylenkin puukiukaalla, mutta en näe mitään estettä, etteikö tämä onnistuisi myös sähkökiukaan kanssa. Tosin kypsymisen odottelu, eli itse saunominen on puulämmitteisen pesän kanssa paljon miellyttävämpää


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti