maanantai 26. syyskuuta 2016

Pikkukokkeja ja pikkukiinalaista

Kiinalaisen ruoan kulttuuri on yleistynyt Suomessa viimeisen vuosikymmenen aikana. Pääasiallisena vaikuttimena tähän ovat olleet useisiin keskustoihin ja vilkkaimpiin lähiöihin nousseet lounasbuffetit. Uutta on ollut pakko mainostaa kiinalaisena, vaikka tosiasiallisesti kiinassa on useita eri keittiöitä, jotka eroavat reilusti toisistaan. Niistä itse olen eniten tykästynyt Kiinalaiseen versioon Mongolian keittiöstä. Omat kokkaukseni eivät suoraan edusta mitään Kiinan keittiöistä, koska raaka-aineet ovat usein kotimaisia. Maustaminen ja valmistustapa on kuitenkin hyvin yhtenevä.


Sunnuntailounasta oli valmistamassa kaksi apukokkia, herrat 8 ja 11 vee. Siis kaaoksen ja kiireen tunnun sai puolen tunnin ajaksi pieneen keittiöön yhtä kovaksi, kuin Pekingin metron aamuruuhkissa. Lisäkkeiksi valmistimme riisiä ja nuudeleita. Kastikkeita tehtiin kolme. Isoja, kuorittuja katkarapuja chilikastikkeessa ja kanaa kahdella tavalla


Kiinalaiseen ruoanvalmistamiskulttuuriin ei tarkat reseptit kokemuksieni mukaan kuulu, vaan ruoka laitetaan ruokailijoita ajatellen ja heitä varten. Apukokit hoitivat kanan kypsennyksen ja pääosan lisäkkeiden pilkonnasta. Kotimaiset marjat sopivat mainiosti yhtään makeaksi tarkoitettujen kastikkeiden valmistukseen. Nyt pakastimesta oli alkusyksyn punaherukkasatoa.

Kastikkeiden ainesosat:

Kaikissa vesipohja, johon soijaöljyä ja sesamöljyä.

Katkarapukastikkeeseen isoja katkarapuja, 8 murskattua birdeye chiliä, hieman punasipulia ja vähän kotimaisia, tuoreita sokeriherneenpalkoja

Hapanimeläkastikkeeseen kanaa, tavallista sipulia, hunajaa, riisiviinietikkaa, punaherukkaa, valkopippuria ja kurkumaa

"Tavalliseen" kanakastikkeeseen, punasipulia, tavallista sipulia, cashew - pähkinöitä, herneenpalkoja, mustapippuria ja ihan vähän inkivääriä.


Perheen nuorinta lukuunottamatta ruokailu sujui hienosti puikkojen kanssa. Luulin saavani jämistä lounaan seuraavalle päivälle, mutta kulhot tyhjenivät santsikierroksilla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti