torstai 21. heinäkuuta 2016

Grillausta puugrillillä

Mökillä on ollut kaksi muurattua tiiligrilliä, joille oli ominaista huono tulen pysyvyys, hankalahoitoisuus, sekä muurauksen halkeilu.

Tähän ongelmaan löytyi ratkaisu hyvän ystävän neuvoin. Tiiligrilliä ei tarvitse, eikä kannata muurata. Latominen riittää, sillä tiilet kyllä tukevat toinen toistaan ilman väliaineita. Lisäksi pelkästään latomalla kasattuun grilliin pystyy jättämään koloja alarakenteeseen, jolloin grilli saa paremmin ilmaa, joten tuli pysyy kovempana. Lisäksi koloista pääsee tuhkat vaivihkaisesti leijailemaan pois, jolloin grilliä ei tarvitse huoltaa koskaan. Kestoikää ladotulle grillille en osaa sanoa, Kodin grilli on kestänyt priimana 5-vuotta ja kuvan hieman isokokoisempi mökkigrilli pari vuotta pidempään, eikä ajan tuomia jälkiä juurikaan ole.



Lautaselle grillistä tuli hyvin onnistuneesti uusia perunoita, kesäkurpitsaa, sekä yksi Huilun Tuhti - grillimakkara. Kana onnistuisi paremmin hiilillä, sillä liekkien yhtään osuessa kanan lihaan, siihen tulee hieman väärä väri. Kokonaisuus vastasi kuitenkin blogin teemaa. Ruokaillessa tuli hyvälle mielelle ja aterian jälkeen vatsa oli täynnä. Paperilautasia oli kompensoimassa alimman kuvan maisema. Riitti vastineeksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti