maanantai 11. heinäkuuta 2016

Hernekeittoa, porsaan ulkofilettä ja chiliöljyssä pyöritettyjä perunoita

Hernekeiton valmistus alkoi puolisoni toimesta noin vuorokausi ennen tarkoilua. Herneet likoamaan ja varhain seuraavana aamuna keitto uuniin valurautakasarissa. Siellä se ehti hautua noin 5 tuntia ennen lounasaikaa. Kuulemma olisi saanut olla vielä kauemmin, minun mielestä ruoka oli lajinsa aatelia jo näinkin.

Aterioinnin jälkeen harjoitin kustannuslaskentaa ja annoksen hinnaksi tuli noin 0,45 euroa.



Lounaan ja illallisen välissä tein pari voileipää. Päällisinä oli marketin luomumunia, joista en kyllä sinnikkäällä yrittämiselläkään löydä makueroa tavallisiin muniin. En näin ollen myöskään löydä perusteita niiden hankkimiselle. Sen sijaan ruokapiireistä, tai munaosuuskunnista saa aivan toisen makuisia (ja kokoisia) kananmunia. Niiden hinta on noin 2,5 kertainen tavallisiin muniin. Periaatteessa kauhean kalliita, mutta aikuisiällä elämyksiä löytää yhä hervemmin. Ja jos jokaisesta keitetystä, tai paistetusta munasta saa makunautinnon, niin mielestäni niihin kannattaa panostaa. Vuosikustannus ei kuitenkaan ole merkittävä.



Illalliseksi oli eiliseltä ylijääneitä uusia perunoita chiliöljyssä paistettuna. Yhden henkilön kyselytutkimuksen mukaan oikea chilimäärä on 6 bird-eye chiliä öljyyn murskattuna. Pihvit porsaan ulkofileestä Lecrosetilla läpikypsiksi paistettuna.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti